Virmalan Tinktuura
"Tinka"

Tinkan suvun meriitit löydät sukutaulusta! Sukuselvitys keskittyy hevosten muihin ominaisuuksiin.

Sukuselvitys tai osa siitä vapaasti kopioitavissa. Copyihin AnneL.

Isä Riinan Hopeavälke on kenttäpainotteinen, komea hopeanruunivoikko ori sabinomerkinnöillä. Väinö on rohkea herra, joka toimii etenkin esteillä hyvin. Se on asustanut Seppeleen ratsastuskoulussa esteopettajan Piritan yksityisratsuna ja myöhemmin myyty Lynnille kisahevoseksi Mallaspuroon. Väinöllä on ainakin seitsemän jälkeläistä, joista kuusi ovat perineet hopeageenin matkaansa.

 ii. Voittoisa Hopea oli poikansa tavoin hopeanruunivoikko, mukava ylesipainotteinen ratsu. Hevonen oli kiltti häseltäjä, joka kuitenkin toimi hyvin sekä koulussa, että esteillä. Esteillä herra hyppäsi 90-100cm -radoilla ja keräsi 71 ERJ-sijoitusta. Voitolta jäi kahdeksan jälkeläistä.

  iii. Human Voitontahto oli Kelokorven suomenhevosten kantaori. Kaunis, voikko ori kilpaili 110cm-tasolla esteitä hypellen sekä helppo A-tasolla koulukisoissa. Kuuliainen, kiltti ja elämän iloa tuova ori, joka jätti 2 jälkeläistä.

  iie. Kadonnut Kaupunkiin oli Latun hieno, hopeanmusta yksityishevonen, jonka päälaji oli maastoestekisailu. Se keräsikin MEJ:n alaisista kisoista 14 sijaa. Luonteeltaan kiltti suorittaja, joka nautti muiden hevosten seurasta ja mukavasta maalais- ja kisaelämän sekoituksesta koko aktiivielämänsä ajan. Tammalta jäi viisi jälkeläistä.

 ie. Maana Villariina on pitkäjalkainen, vaaleanpunarautias sabino, joka on ajokoulutettu. Mainittavaa kisamenestystä ei hevosen tiedoista vielä löydy. Omistajan mukaan on mahdollista, että Villariina vielä kouluttaakin ratsun tehtäviin. Jojo jätti jälkeensä yhdeksän varsaa vuosina 2011-2015.

  iei. Marsalkka on vaativan tason kouluratsu, joka nousi tasaisesti helppo C-tasolta kankia vaativiin luokkiin. Kiltti ja terhakkarakenteinen ori toimi tilanteessa kuin tilanteessa ja periyttikin upeaa ratsutyyppiään eteenpäin kymmenelle jälkeläiselle.

  iee. Jojoriinasta tuskin tarvitsee sen kummemmin jorinoida, tuo kaiken saavuttanut, liinaharjainen tammamamma löytyy yhden jos toisenkin hevosen suvusta. Luonteeltaan Jojo oli ystävällinen ja rento, nämä ominaisuudet varmasti myös tekivät hevoselle voittamisesta helppoa. Se oli erittäin nopea oppimaan ja halusi aina miellyttää ihmistä.

Emä Virmalan Rihkama oli kaunis, ruunikko. Tämä pienhevoskokoinen tamma oli rauhallinen ja nöyrä, toimi hyvin helppo A-tason ratsuna. Kiiltäväkarvainen tamma jätti jälkeensä kolme upeaa suomenhevosta. Se valitettavasti jouduttiin lopettamaan sairauskohtaukseen 8-vuotiaana.

 ei. Raitulan Hallava oli kipakka suomenpienhevosori. Halla hyppäsi esteitä, lähinnä nuorten ratsastajien opetusratsuna. Se oli hieman hidas, mutta melko varma hyppääjä ja siksi sopikin erinomaisesti lasten ratsuksi 90-100cm tasolle asti. Halla jätti neljä pienhevosjälkeläistä.

  eii. Hiskias Hallavaharja on oivan työmoraalin omistava suomenpienhevonen. Se ei anna mitään ilmaiseksi, mutta perusluonteltaan on nöyrä sekä valpas. Hiskin harja ulottuu yli ryntäiden ja lähiympäristön pikkutytöt käyvätkin ihailemassa liinakkoa aitojen takana. Hiskin on jättänyt jo kuusi kelpoa jälkeläistä ja lisää odotellaan.

  eie. Hallamaaria, kaunis kimo tamma on tämän suvun diivatamma. Se on ertyisen herkkä ärsykkeille, mutta kun kaikki toimii, toimii Hallakin. Ratsastettaessa vaatii nopeita, pehmeitä apuja ja onkin hyvin “puoliverimäinen” ratsastettava. Vuoteen 2018 mennessä Hallalta on jäänyt kaksi jälkeläistä. Tästä tammasta olisikin periytettävissä suomenhevosiin reaktiivisuutta.

 ee. Vähäpellon Valkokulta oli nokimusta, tasainen ratsu. Se kisasi vaativa B-tasolla ja hyppäsi rytmikkäästi metrisiä ratoja. Alkuun se oli aina jäykkä, mutta työstävän ratsastajan kanssa lämpeni mukavaksi ratsuksi. Todella söpö ulkonäkö!

  eei. Peetsi kuuluu myöskin suomenhevosiin, jotka ovat helmiä käsitellä. Ratsastettaessa hyvin kuuliainen ja toimii helppo A-tasolle asti rakenteensa puolesta moitteetta. Varsinkin laukassa kompensoi ravin puutteita. Kuuntelee ratsastajaa esteillä ja omaa hyvän rataälyn. Ajaessa myös toimii mutkattomasti, ehkäpä tämän ollessa hevosen vahvimpia puolia. Herkkä ohjasavuille ja nauttii kärryjen vetämisestä. Peetsiltä on jäänyt jo viisi upeaa jälkeläistä.

  eee. Mustakulta eli Minni oli vähäpeltoilaisia kantatammoja. Kaunis, musta tamma, jonka potentiaalit olivat joka lajissa epäsuomenhevosmaisen korkeat: vaativa B koulussa ja lisäksi 120cm esteillä, kenttäratsastuksessa CIC1 ja vaativan tason valjakkohevonen vieläpä. Luonteeltaan energinen tamma, kevyt ratsastaa ja kaikenmalliset esteet ylittyivät vaivatta. Jälkeläisiä kaunis musta jätti neljä kappaletta. Tamma kuoli ilmeisesti vanhuuteen.

© Anne

Lyyti 20.09.2020:

Lyyti Saaristossa tunnilla Tinkalla.

Mikä ihana syysreissu! Saaristossa opiskeleva Sartsu oli vinkannut Seppeleen väelle, että opistossa pidettiin halpoja tunteja oppilaiden toimesta. Lyyti ei ollutkaan koskaan käynyt Saaristossa, vaikka se monelle muulle seppeleläiselle olikin tuttu paikka; Pyrykin oli siellä opiskellut. Niinpä Lyyti ilmoittautui mielissään kavalettitunnille hevosopistossa, ja aurinkoisena lauantaiaamuna sekalainen sakki lähti matkaan kohti Saaristoa: Sartsu, Lyyti, Pyry, Salma ja Nella. Majoittuakin tilalle olisi saanut, ja se olisikin varmasti ollut hieno kokemus, sillä Saaristo oli nimensä mukaan lähellä Lyytille vierasta saaristoa. Hän ei kuitenkaan malttanut jäädä koko viikonlopuksi – kouluhommaa riitti ja sitä paitsi olisi mukava päästä Oililla maastoon. Syksyinen luonto pisti parastaan, ja matkaan lähdettiin hyvissä ajoin niin, että ehdittäisiin kierrellä opiston miljöö ja ihastella hevosia. Sartsu ja (vastahakoisempi) Pyry esittelivät Saariston tiloja höpötellen hyväntuulisesti niitä näitä opiskeluista ja elämästä koululla. Jalostushevosia oli tarhojen täydeltä, toinen toistaan komeampia.

Ilokseen Lyyti sai ratsukseen Tinkan, kauniin sabinon tamman, jossa oli hauskoja valkeita pilkkuja siellä täällä. Se katseli häntä ystävällisesti, korvat hörössä, ja Lyytin mahanpohjassa läikähti lämpimästi. Miten hauskaa olikaan tutustua hevosopistoon ja uusiin hevosiin!

Tinka oli hoitaessa niin mielin kielin, ettei herttaisempaa hevosta kuvitella saattanut. Lyyti harjaili sitä kaikessa rauhassa. Tinka oli kuulemma varsinaisesti jalostustamma, ei opetushevonen, mutta käytökseltään niin kultainen, että sitä käytettiin myös tunneilla – opistolaiset kun rakastuivat siihen vuosi vuodelta.

Myös muut seppeleläiset olivat saaneet varsin mieluisat ratsut. Salman Kreemi oli väriltään cremello. Cremello suomenhevonen! Sellaista ei Lyyti ollut koskaan ennen kohdannut.

Tunnin opettaja Keijo vaikutti vähän jännittyneeltä, mutta sai alkukankeuden jälkeen puhtia olemukseensa ja ohjaili ratsukkoja ihan asiantuntevasti. Tinka oli tietysti kuin herran enkeli, pehmeä ja nöyrä. Se ei kuulemma ollut parhaimmillaan esteillä, Keijo varoitteli alkutunnista, mutta varmaan huomasi pian, että Lyytin odotukset ratsastajana eivät olleet kovin korkealla. Lyyti oli juuri sellainen sunnuntairatsastelija, jota Hanskin kaltaiset katkerat äkäpussit piinasivat liiallisesta matkustelusta. Tinkan selässä kelpasi kuitenkin matkustella. Tunti aloitettiin puomityöskentelyllä, joka ei vaatinut Tinkalta sen suurempia ponnistuksia. Keijo ei myöskään ollut kovin topakka antamaan palautetta, ja niinpä Lyyti ja Tinka hölköttelivät omia menojaan. Ihan hyvin se kuitenkin sujui: Lyyti nautti suunnattomasti sievän ja hyvätapaisen tamman pehmeistä askelista, ja se vaikutti tyytyväiseltä ratsastajaansa.

Lyyti oikein yllättyi, että Tinka meinasi välillä ihan hyytyä. Hän oli niin tottunut Oiliin (ja muutamaan muuhun Seppeleen kuumakalleen), joita sai himmata jatkuvasti. Tinkalla taas ei tuntunut olevan tänään kiirettä, ja Lyyti sai tehdä töitä pitääkseen sen laukan reippaana ja rytmikkäänä. Tinka hyppäsi vähän epävarmasti, mutta Lyyti rohkaisi sitä istunnallaan ja vähän äänelläänkin ja niin tamma lopulta pomppi kavalettien yli ihan pirtsakasti.

Loppuverryttelyissä Lyyti oli ihan myyty – Tinka oli niin miellyttävä (ja Oiliin verrattuna rauhallinen!), että sitä tulisi varmasti mietittyä haikeasti jälkeenpäin.
“Noh, kyllähän tänne aina pääsee tunneille”, Keijo tuumasi jurosti hymyillen. “Tai opiskelemaankin...”

Punaposkiset ratsastajat hoitivat hevosensa takaisin tarhaan ja sanoivat hyvästit Saariston opistolle. Autossa riitti juttua reippaasta päivästä, ja Sartsun ja Lyytin aloitteesta käytin vielä ABCllä syömässä. Nella ja Pyry ehtivät nukahtaa jo kauan ennen Seppelettä, eikä uni ollut kaukana Lyytinkään roikkuvista silmäluomista. Saaristoon olisi lähdettävä toistekin!

---