AR Typykkä
"Typykkä"

Rotu:SuomenhevonenSukupuoli:Tamma
Väri:Musta, sabinoSäkä:154cm
Ikä ja syntymäaika:7v (s.  06.04.2019) Kasvattaja: Artsi ja Ros
Rekisterinumero:VH20-018-0048, #PKK3175Omistaja:Anne (VRL-06858) / Saaristo
Meriitit:PP-MVA, FF, SV-I, RV-IIIEnnätys:28,1aly
Statistiikka:26: 3-2-1-3Voitto%/Toto%:11.5% / 23.1%
Voittosumma:9625v€ VRKK-pisteet:31
TypsyTypy varsa

Luonteenpiirteitä

Typykkä on monipuolinen hevonen, joka yrittää aina parhaansa. Tamma on yrittämisenhalunsa vuoksi melkoinen nössö myös laumassa, missä se yleensä jää pahnanpohjimmaiseksi, mikä ei kuitenkaan vaikuta Typykkää häiritsevän. Ihmisen kanssa toimiessa se samoin tekee yeensä kuten pyydetään, vaikkei erityisesti pidä esimerkiksi harjailusta. Ainoa haastava asia maastakäsin on Typykän kiinniotto tarhasta, tamma ei aina haluaisi lähteä mukaan. Riimu kannattaakin aina jättää päähän tarhaan. Typykkä on myös äärimmäisen helposti motivoitavissa ruualla, erityisesti omena on tamman mielestä ihan parasta.

Kärryjen edessä Typykkä on melko kärsimätön, eikä oikein haluaisi seistä paikoillaan. Ei olisi ensimmäinen (tai toinenkaan) kerta, kun tamma lähtee marssimaan paikalta heti kun se on irroitettu naruista, kauan ennen kuin kuski on ehtinyt kärryille saakka. Liikkeelle päästyä Typykkä on kuitenkin helppo ajettava, ainakin jos kesken kaiken ei tarvitse pysähtyä. Sen kärryille voi päästää aloittelevankin ohjastajan eikä laukasta tai muusta pöllöilystä ole juurikaan vaaraa, ja kokeneen ohjastajan kanssa tamma on äärimmäisen ravivarma. Selässäkin Typykällä on käyty, vaikka ei se juuri mitään osaakaan ja hämmentyy runsaasti joutuessaan kentälle ratsastaja selässä. Maastohevosena tamma kuitenkin toimii mukavasti selästäkin, ja toisinaan sillä on ratsastettu laukkavetoja, joista tamma vaikuttaa erityisesti pitävän.

© k.

Suku

i. K.R. Tuhkimo-Kiri
Fn, PKK-V, PP-MVA, KTK-III, SLA-II, SV-II, YLA-III
22,1, 157 990v€
m, 173cm
ii. Uneton
m, 160,5cm
Fn, PKK-V, PP-MVA, SLA- II, YLA-III, KTK-III, VRER-Tähtijuoksija
1.20,5, vs. yli 200000v€
iii. Olpi - evm
iie. Rositan Tähti - evm
ie. Pajun Tuhkimo
vprt, 142cm
iei. Tähti Vintiö - evm
iee. Anelma Virke - evm
e. Pimatsu Ros
Fn, PP-MVA, KTK-III
31,6 / 26,4maly x, 13685v€
rt sabino, 151cm
ei. Helekutti
prt, 161cm
1.23,2ly, 43 005 v€
eii. Pojapojanpoika - evm
eie. Vilheriina - evm
ee. Suittura
rt sabino, 158cm
KTK-II
25,0mly, 21 175€
eei. Ruma-Rallaus - evm
eee. Suikun Sutjakka - evm

Meriitit, arvonimet ja suurkilpailumenestys

2020: Ravivarsojen Laatuarvostelu - RV-III
2020: VSR Varsa-arviointi (3v) - SV-I
2019: PKK - Finest Foal (FF)

Kisakalenteri

Ravit

Pvm Paikka Laji/Jaos Lähtö Sijoitus Voittosumma Hylkäyssyy
16.09.2021 Burnout Villit ravit 6. Ryhmäajo 1609m 9/10 0v€
17.07.2021 VRKK - vFinlanfia-ajon 2. karsinta VRKK 3. - Ryhmäajo 2100m 6/12 350v€
21.02.2021 Lily's Trotters Villit ravit 2. 2100m 9/14 0v€
19.02.2021 Lily's Trotters Villit ravit 2. 2100m 7/14 75v€
17.02.2021 Lily's Trotters Villit ravit 2. 2100m 12/14 0v€
15.02.2021 Lily's Trotters Villit ravit 2. 2100m 8/14 0v€
22.12.2020 Lily's Trotters Villit ravit 8. Liljan Jouluinen 2020 1690m 4/16 300v€
19.12.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 6/12 100v€
17.12.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 7/12 100v€
15.12.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 1/12 2500v€
13.12.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 5/12 100v€
28.11.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 10/11 v€
26.11.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 1/11 300v€
24.11.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 2/11 150v€
22.11.2020 Lilys Trotters Villit ravit 2. 1609m 3/11 100v€
20.11.2020 Karolus Tonttuajot Villit ravit 5. Ryhmäajo 1600m 5/8 550v€
19.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m / v€ hkä
17.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m / v€ k
15.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 7/12 0v€
13.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 11/12 0v€
11.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 7/12 0v€
09.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 4/12 500v€
07.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 2/12 1500v€
05.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 6/12 v€
03.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 4/12 500v€
01.03.2020 VRKK VRKK 2. 1600m 1/12 2500v€
15.02.2020 Aken ravitalli VRER/KOE Koelähtö 2. Tasoitusajo 2100m 3/3 0v€

Näyttelyt

Pvm Paikka Jaos Luokka Tuomari Sijoitus Palkinto
01.10.2023Twin Falls FarmPKK1. Muu kuva: ArkiaksuKP, EM
15.05.2021MetsätalliPKK6. Muu kuva: RavikuvaLissu T.LKVKP, EM
03.01.2021Aihkian vaellustalliPKK5. Muu kuva: digityötJassu L.KP
14.12.2019Artsin ravitalliPKK6. Vapaa kuva ravureilleElisaLKVKP, EM
30.09.2019EelinniemiPKK 5. Kaikkien rotujen varsatSafeEO-sert
28.09.2019VänrikinmäkiPKK5 Rakenne: VarsatElisaHY
05.07.2019SaaristoPKK3. KylmäverivarsataksuLKVEO-sert, BIS2
01.07.2019SaaristoPKK1. SuomenhevosvarsatLynnEO-sert

Sanottua

15.05.2021 Metsätalli, Lissu T.:
Kaikin puolin upea kuva, jolle voisi jakaa useammankin erityismaininnan! Hyvin sommiteltu, tunnelmallinen työ, jonka pelkistetty, vähäeleinen tausta korostaa hevosta upeasti. Erityisesti taivas on onnistunut, ja etualan heinäkasvit antavat työlle syvyyttä ja "raamit", käsityksen ajettavan tien leveydestä. Kaunis, lennokasliikkeinen tamma, erinomaisesti valittu väripaletti sekä yksinkertaisen tyylikäs kokonaisuus. (EM: Kokonaisuus)

03.01.2021 Aihkian vaellustalli, Jassu L.:
Kaunis, hyvin piirtäjänsä kädenjäljeksi tunnistettava digityö, jossa on hauskasti siveltimen paksuudella ja läpinäkyvyydellä toteutettu syvyysvaikutelman tuntu. Sateen toteutus olisi ollut aidomman oloinen, jos sumeiden pisaranjälkien lisäksi lähelle ratsukon tarkennusaluetta olisi lisätty sadetta hiukan terävämmällä viivalla -- nyt kuvasta saa vaikutelman, että siellä sataa vain aivan lähellä linssiä. Väritysjälki ratsukossa on täyteläistä, valon ja varjon vaihtelu on otettu hyvin huomioon ja ratsukko sopii taustaansa hyvin.

15.02.2020 Ravivarsojen 2. Laatuarvostelutilausuus, tuomarit:
rakenne: 7 (7,5+7+6), käynti+ravi+lisäpisteet: 3+3+1, ravisuoritus: -, suku: 10, käytös: 4 lisäpisteet : 1
= 29p. RV-III

20.01.2020 VSR Tammikuun 2020 suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus, tuomarit:
Rakenne 7
Suku 9
Käytös 7+7,75
Ajokoe 6,25+10
Yhteensä: 47 = SV-I

14.12.2019 Artsin ravitalli, Elisa:
"Ihana sateinen ajokuva, jossa kuitenkin hivenen sellaista tunnelmaa, että aurinko pilkottaa pilvien takaa hetkenä minä hyvänsä. Hevonen ravaa innokkaasti kurakelistä huolimatta. Taustalla oleva söpö traktori on ihan pieni yksityiskohta! (EM: Tunnelma)

Palkinnot

TYH-palkinto